Päivähoidossa tukiopetuksessa.

(Kuva ryöstölainattu googlen syövereistä)

Just nyt täällä meillä on päällänsä sellainen jos tää on kevät niin minä olen pellehermanni fiilis.

Linnut laulaa ulkona ti'tyytä, lunta tarjoillaan joka toinen päivä se 10cm lisää ja öisin paukkuu suoranaiset tappopakkaset. Ei kivaa ei yhtään paitsi ne ti'tyyt.

Entäs mitäs muuta meille kuuluu?

No, asiat on toisaalta hyvin ja jos suoraan sanotaan niin toisaalta ihan päin honkia.

Koulu menee mulla kai jokseenkin jees, tyttärellä ei niinkään eikä tukiopetuskaan tunnu toimivan.

Tukiopetus on enemmän sellainen päivähoito jossa syödään ylimääräiset kotoa tuodut eväät.
Ja hei nyt en mollaa opettajaa, ope tekee varmasti parhaansa mutta tuo mun ihana tyttäreni on kytkeytynyt johonkin en tajuu, en osaa moodiin jota ei näköjään niin vaan oikaista.

Harrastuksissa lampataan ihan niinko ennenkin eli neiti hiihtää ja biccaa ja puuhaa siinä ohessa sitten kaikkea mitä 10.v tytöt puuhaa eli ui ja ulkoilee. :)
Minä itte oon keskittynyt kouluun (enemmän ja vähemmän) töissä käyntiin (enemmän kuin vähemmän) ja sosiaalisiin suhteisiin (vähemmän kuin vähemmän) jotka ovatkin just tällä hetkellä mallia olematon.
Eli nyt te jotka hämmästelitte mun aivan järkyttävän kamalaa vauhtia miesrintamalla voitte taputtaa yhteen kätösiänne ja huokaista syvään sillä elämästäni ei tällä hetkellä löydy minkäänlaista ripettäkään kaksilahkeisista saatika romantiikasta. Koska en ole ollut mikään salamapariutuja en tuntenut tarvetta siihen tässäkään elämän vaiheessa ja torppasin suurinpiirtein kaikki kiinnostustaan osoittaneet ihan vaan siksi, että ny s'tana (joo kiroilee taas!!) ollaan yksin omassa onnessa vaikka väkisin. Emminä raakile osaa virittää mitään vakavampaa kun luottamus on mallia nolla, en vaikka toinen olis kuinka ihana hyvänsä. "Raakileelle raamit kaulaan" eihän se hyvältä näytä sellainen.

Omat asiat on muuten aika kiitettävästi solmussa yhdessä jos toisessakin asiassa mutta toivon että nekin tavalla tai toisella tästä viellä selviää. En olis koskaan uskonu miten solmuun voi asiat mennä esim. ammattiliiton kanssa, niin solmuun että tarvitaan ihan poliisikuulustelua jotta saadaan selville ("kuka näki mitä missä, mitä oikein tapahtui") kuinka isosti ja kuka on mokannu ja mitä!??!!
Että kyllä tällä hetkellä olen jotain yksinhuoltajuuden ja rikollisen naisen välimaastossa.. Huokaus. :(
Toistaiseksi lomautettu työtön aikuisopiskelija joka tekee tilapäisesti töitä on muuten sellainen kombo jota en suosittele. Ja kannattaa myös kahdesti miettiä kuinka paljon noihin liitoihin ja niiden toimintaan loppupeleissä oikein luottaa. Ihan sen verran mettään on menty nyt tässä meikäläisen asiassa että ei hyvää päivää.. Päätöksiä ennen määräpäiviä, vääriä neuvoja, kirjaamattomuutta ja sen siunaaman sata muuta.

Mutta kuulkaa onneks on silti kevät, saa ihailla noita tasasen harmaita ikkunoita ja kaikkia pölyisiä pintoja. Nauttia kirkkaasta auringosta, kun seisoo öisin parvekkeella tupakalla työvuorojen jälkeen pohtimassa tätä risaista elämäänsä. Onneksi sentään tyttären tapaamiset isänsä kanssa on menneet hyvin.. mitä nyt muutaman kerran on ilmoittanut ettei enää halua mennä, koska siellä on aina niin kylmä, putket jäässä, hiiriä, vessaa ei voi vetää eikä pääse pesulle, juomavesi tuodaan kaupasta ja koska "äiti musta tuntuu et iskä ei oo enää iskä" mut muuten se sujuu hyvin ja iskän uus on mukava ja synnyttää sen lapsen ihan just ja kohta huhtikuussa.

Että tällästä just nyt ja tänään.

NMK