Pää ei pysyny perässä, mutta täällä me nyt kumminkin ollaan.
Kaikenlaisten "pienten ja odottamattomien" muutosten jälkeen me ei olla enää slummilaisia.
Tosin me ei olla sielläkään missä piti eli idyllisellä rivarialueella vihreyden keskellä jossa on oma piha ja hyvä asua. Ei olla ei koska ennen meitä sinne olikin muuttanut sieni.
Jep, ja meidän historialla ei sellaisen kaverin kanssa asuta sekuntiakaan.
Niin se meni. Me oltiin hetken aikaa asunnottomia ja kaaoksessa ja ja ja, ja yht äkkiä se kaikki oli ihan hirveen tuttua.. Ihan ninko me oltas eletty se ennenkin. Paitsi että nyt meitä oli kaksi minä ja tyttö, niin ja eläimet kissa ja koira. Hetki me oltiin ihan hukassa, kateissa ja kippurassa niin ja vähän kauhuissammekin me oltiin hetkittäin.
Me majailtiin, nukuttiin landella, lapsuuden kehdossa ja sieltä soiteltiin, sinkoiltiin ja etsittiin kuumeisesti kämppää ilman, että jouduttaisiin palaamaan slummilaan takas pisteeseen nolla.
Ja voi apua mitä kaikkee me käytiinkään katsomassa.. huoh.
Mutta slummilaan ei palattu. löydettiin asunto.. kaksio parvekkeella ja pienellä kylppärillä melkein keskustasta ihan mun työpaikan vierestä. Vastaremontoitu täysin valkoinen asunto laminaattilattialla ja jatkuvalla pelolla että joku kaatuu ja kastelee tai naarmuuntuu tai tai tai. Tämä asunto ja sen löytyminen tuli kalliiksi, tajuttoman, järkyttävän yyber kalliiksi, mutta se oli pakko rako ja suuri kiitos siitä asunnon omistajalle joka vuokrasi tämän meille pikaisesti, halauksella ja kättä päälle sopimuksella. Vaikka meillä on kissa ja koira ja asunto on pieni ja minä nukun pienellä sängyllä olohuoneen nurkassa. Ei mahtunut pesukone pesuhuoneen ovesta, piti ostaa uusi, piti vaihtaa sänky ja myydä iiiso osa kaikesta mahdollisesta ja lopuista me vaan sitten kylmästi luovuttiin.
Pienen pieni osa kaikista muistoista säilöttiin maalle odottamaan sitä päivää, että jos ehkä kun ja kenties elämä onkin jossain muualla sittenkin.
Jotta sellaista meillä nyt. Ja lapsen harkkoja ja aerobic-kisoja ja töitä ,töitä ja töitä, että pärjätään ja että olis pöydässä muutakin kuin teemuki ja hapankorppu.
Sitä tulevaa elämää ja suurta rakkautta jotain kotia kohti odotellessa olemme kuitenkin nyt tässä.
NMK
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti