Arki

Kultainen keskitie.. ARKI.
Siunattu, junnaava ja niin perinpohjaisen tuttu juttu.
Töissä, kotona, teinin harkoissa tai kisoissa.
Sitä se on, ei mitään sen kummempaa, että sano siitä ny sitten jotain.

Viime aikoina on meillä opeteltu paljon "uusia" juttuja. Siin noin niinko teininäkökulmasta.
On opeteltu pesemään pyykkiä koska minä sanouduin irti teinin puolipitoisista pyykkivuorista ja sanoin sille että: "Kuule mitä jos pesisit ne vaan tästä lähtien ihan itte!!"

Ja siitä se sitte lähti. Pesukone ja sen käyttö tuli tutuksi, samoin uffi-laatikot minne voi viedä ne kaikki 101 mä en enää pidä näitä rytkyä.  Homma laajeni teinihuoneen hiljalleen tapahtuvaan raivaukseen koska joka ikinen hylly ja laatikko tuntuu pursuilevan lippua lappua ja mitä lie tilpehööriä niin, että koulukirjat ja muut toissijaisen tärkeät vermeet seilaa lattialla.
Ja joo rivien välistä voitte lukee, että tällä äiteellä palo proppu hiljalleen hiipineeseen palvelijan osaan.

Sen lisäks huomasin, että vaikka jo kertaalleen luovuttiin telkkarista ni siinä se taas yks tönöttää olkkarissa vaikka ei sitä meistä kumpikaan oikeesti katso. Hassua sekin, turhanpäivänen toosa.


Oikeesti nyt on meneillään sellainen elämänvaihe ettei meistä kumpikaan tiedä et mitä me tahdottais, että tahdotaanko jäädä vai lähteä ja jos niin minne ja ennen kaikkea miksi.

Tälläistä se on arki meillä. Korppua, juustomuusia suoraan pikana pussista ja munia.

Mut oikeesti ei ihan aina, on meillä välillä tosi kivaakin ja välillä ihan kamalaa, kun tapellaan.

Sydänkin on tuolla jossain toisen taskussa, mahdottomassa, itsepäisessä ja vaikeassa joka kulkee sinne tännne ja josta ei ikinä tuu valmista tai edes puolivalmista ja pahinta on kun sen tietää ja silti se on siellä ja kysyy, että miksi ja sille vastaa, että no kun en minä ittekkään tiiä. Se on sitä kun ei enää uskalla. Kun on jo liian tuttua näin.

Tätä se on. 

Nähään taas.. 

NMK

Kai se sitten olen minä molemmissa..

Eli lyhyesti.. Ekassa kuvassa jotain kolme ja 1/2 vuotta sitten..

Ja sitten tämä nykytilanne..

Oisko näissä jotain eroo?

:D

NMK

Hehehee.. hik.

Moi tässä Niina, muistatteko? Mä oon se joka joskus bloggas ahkerasti kodista ja elämästä ja joka tätänykyä enempi elää ku bloggaa siitä elämästä. :D
Nyt mä en enää pyydä ees anteeks, mä en vaan kerkee jaksa ehdi viitsi tai ihan aina ei jos totta puhutaan ni edes kiinnosta.
viimepostauksesta on taas jo aikaa enempi, kun se kuuluisa nakkivuosi, mutta hep mä oon nyt täällä ja jos te ette oo ni toivottavasti teillä on jotain kivempaa jossain muualla. :)

Hassua, mutta edellisen postauksen aikoihin olin juur toipumassa mahataudista ja tiättekö mitä.. tsädää tilanne on jälleen aivan sama paitti, että tiedossa on ainakin vielä toinen viikko "samaa paskaa" sano lääkäri.. jep mun maha prakaa ja pahasti, toistuvasti ja sen kans on vaan elettävä.
Niinhän se kai oli elämässä, että jos ei petä pää nii perse ja mullahan takana on jo se postrauma burnis ja kroonisesti kipeä takakoipi ni eikös tää mahan sakkaaminen oo sit ihan luonnollinen jatkumo? Mut enää mä en masennu vaik mikä olis!!! Yks raksu karvakarhu sanoi, että se on kuule "Otta eellä kohti uusia pettymyksiä" ja sitä mä hoen niinä päivinä ku oikein korpee.

Niin ja se paljon pauhattu ilmanen sohva tosiaan tuli, oli ja meni. Se sai oikeastaan lähtötuomion koska vaan väsyin siihen ja pihaan tuotiin roskalava enemmän ku sopivasti joten nakattiin se kaverin kanssa sinne.  En jäänyt kaipaamaan. Ostan joskus uuden just hyvän vanhan jos osuu kohdalle tai otan vastaan jos joku luopuu omasta aarteestaan. Oikeastaan vois sanoo, että sohvan lähtö sai aikaan sen, että monta muutakin huonekalua halus poistua sen perässä. Lähti apteekkaria, pari kapeeta Billyä ja lapsen huoneesta se rakastakin rakkaampi valkoinen kaappi sinisellä sisuksella.. Aika aikaansa kutakin ja niitä jokaista tarvittiin taatusti enemmän muualla kun meillä. 

Joku anonyymi pyyteli kuvaa mun rakkaasta lapsosesta joka oikeesti on jo tosi iso.. noin kirjaimellisesti. Ikää jo, apua todellakin 12.v ja pituutta venyy isänsä lailla mikä tarkoittaa sitä, että on näillä näppäimillä mennyt ohi mummostaan ja alkaa hipoon mun pituuksia. Se on ohimenoa odotellessa. Ihaninta lapsen elämässä just ny on varmaan se, että hänet siirrettiin Aerobicissa ns. valmennettavien ryhmään, mikä lyhyesti tarkoittaa sitä, että mun kaikki rahat menee sali, valmennus, varuste ja kisamatkamaksuihin.. niin ja kiiltopintaisiin sukkahousuihin. 

en ruinuta vaan oon onnellinen, että mulla on lapsi joka harrastaa täysin omasta tahdostaan juur sitä mitä haluaa ja että myös kehittyy harrastuksessaan!!

Jotta tämmöistä täällä meillä. Pihalta kuuluu parhaillaan puolen kulmakunnan lasten leikkimisen ja keskinäisen uhittelun äänet, mun lapsonen siellä tietysti yhtenä sakissa hassusti muita yli pään pidempänä. Meidän slummilassa siis jokseenkin kaikki hyvin, tai ainakin meidän rapussa. Talon toisessa päässä oli joku taannoin ammuskellut ja naapurirapun rumpali tarjoaa elämään joka päivä oman uuden komppinsa, mut hei kyllä me pärjätään, mikäs hätä meillä kesä ja kaikkee!!

See you ja silleen..

Moi.

P.S. sorry postauksen kuvat on taas kertaalleen pyöriny jo tuola FB'n puolella, mut en jaksanu kaivella muita.

NMK