Raivopää äiti ja kadonnut lapsi.

Mulla oli tänään lapsi kateissa. Siis toi mun ainoo taivaan tähteni ja elämäni valo. Siinä vaan yks kaks keskellä motaria matkalla kotiin.
Tai no tiesinhän mä mihin se alunperin lähti koulusta, kaveriansa odotteleen pianotunnilta, mutta se mitä ei pitänyt tapahtua oli se, että likkaa ei näkyny eikä kuulunu.
Soitin, ei mitään, soitin uudestaan, ei vieläkään mitään. Soitin kolmannen kerran eikä sittenkään mitää.
Aloin kerään lämpöä sanotaanko ny vaikka ihan kiitettävässä määrin.
Seisoin viimeisen puhelun aikana jo koirien kanssa kotona lähipöheikössä ja mietin, että mihinkähän arseen likka lie livenny.
Soitin vielä viidennen kerran ja suusta pääsi hetkittäinen helpotuksen huh kun likka viimen vastas.

- Missä hitossa sä luusuat??
- No kuule, kun **** sai äsken tietää, että sillä on kuvis samassa paikassa..
- Siis täh, mitä hittoo, kato ny vähän kelloo. Mitä hittoa sä siellä vielä teet?!!
- Nokun se *** on siellä kuviksessa.
- Hei oikeesti, sulla oli lupa odottaa vaan tasan se pianotunti ja sit teidän piti tulla yhtäjalkaa kotiin.
- Nomutku..
- Sitku nytku, hitto järjen käyttäminen sallittua ja kato kelloo. Sun pitäs olla jo kotona.
- Missä sä äiti oot?
- No hitto, kotona ja niin pitäs olla sunki, useamman tunninkin jo!!
- Okei..

Kävelin sisälle oikeesti ihan raivona. Joo tiedän ei ehkä ihan niin kamalan iso asia tommonen kolmen tunnin lipeeminen, tai on kun kyseessä on mun ainoo jonka liikkeistä mun on todellakin oltava selvillä liki taukoomatta. Yksin vastuu ei oo mulle mikään pieni juttu.

Ihan vähän myöhemmin..
Prrrrr..

- Äiti?
- **** täällä, minä oon nyt täällä ***** ja mun sattuu ihan kamalasti mahaan.
- Kuule sattukoon vaikka päähän, mahaan ja jalkaan niin sä poljet ny suoraan kotiin!
- Nomutku..
- Hitto sun sitkumutkujas tulet kotiin kuulikko. Se on arestia loppupäivä ei panfuja eikä muutakaan.
 Siivoot huonees ja teet läksyjä. Hitto että mä olen sulle vihanen!!!
- No okei, moi.

GRRRRR sappi ja kenties kaikki muutkin nesteet kiehuu. Just kun pitäs luottaa siihen, että kaikki menee niinko on kaksin sovittu nii neiti alkaa taas tekeen omia vetojaan.
Pitää varmaan vielä vähän paremmin tarkentaa näitä mihin on lupa ja mihin ei juttuja.
Ei oo ollenkaan kiva arvilla missä neiti mahtaa mennä sillä välin kun mä istun koulussa ja suhaan motarilla sydän nielussa kotiin kun ei toinen vastaa puhelimeen.

Hitto lapset ja niiden, äh en edes tiedä mitä..

NMK