Otsikointi sucks.
Viikonloppuna tapahtui kaikkea ja ei yhtään mitään.
Oli suurta melkein riipivää äänetöntä draamaa ja omituista rakkautta, baarielämää ja pubielämää.
Perjantaina olin töissä ja asiakkaana sekä katselin ensimmäisen jakson BB'tä koska oli pakko.
Joo-o sitäkin voi siis olla pakko katsoa, kiitti vaan P&A moisesta pakotuksesta. ;)
(Kuvan henkilöt eivät liity juttuun, mutta baari on se baari missä draamattiin)
Mutta se draama. Huoh, se oli hyvin omituista sekä henkilökohtaista niin ja vähän riistävääkin siinä sivussa. Draama sisälsi ohikävelyä, avointa tuijotusta, välttelyä ja KIITOS KAIKESTA tekstiviestin vastaanottamisen joka lopulta päättyi pitkälliseen avautuvaan puheluun baarin nurkalla.
Valasempa vähän:
-Aina sanotaan, että naiset on vaikeita, mutta voin kuulkaa ihan tuelta sanoo, että niin ne on miehetkin jopa ns. ne vähän vanhemmat sellaiset.
Tää mies, niin ihana kun hän kaikessa heh, epäsopivuudessaan onkin, on tosi tosi sanoisinko ajattelevainen.. ajattelee siis mun parasta enemmän kun mä itte. Oon ehkä tullu asiasta maininneeksikin aiemmin. Ajattelee mm. et mä voisin ja saisinkin jonkun paremman, rehdimmän sekä "kunnollisemman." Meidän "asiassa" on vaan ilmeisesti niin monta muttaa, on yhteisiä tuttavia, velvollisuuden tuntoa, lojaaliutta sekä luuloa menneen pikapaluusta. On ihan hirveetä muuria ja siitä roimaa repsahtelua.
On päivän selvää tunnetta ja vetovoimaa, mutta ikävä kyllä myös sitä tunteitten vastaan taistelua tosi kynsin hampain. Toisin sanoen ollaan kuin kissa ja hiiri toisillemme vuoroparia kumpainenkin.
Ja tiiättekö nyt menneenä perjantaina se ensimmäistä kertaa sattu.. siis mua ja ilmeisesti sitäkin koska lähetti moisen viestin äkäpäissään kotimatkallaan.
Mun paluuviesti meni sit jokseenkin näin.. Nyt meni ***** vähän ohi ton viimeisen merkitys, valota vähän. Ja sit soikin puhelin ja minä ulos puhumaan päätäni puhki. Siinä kävi pokekin pariin otteeseen kyselemässä että tuletko takasi sisälle kun minä ja se vuoropariin avauduttiin tunteistamme.
Ja niinhän siinä sitten taas kävi, että käsi ojensi parvekkeelta avaimen ja minä kömmin enemmän ja vähemmän huojentuneena kainalon lämpöön nukkumaan pois kevyttä hiprakkaani.
Aamun valjettua herättiin taas kuin kaksi puolituttua ihmistä ja polteltiin vaivautuneet muttei kuitenkaan niin vaivautuneet tupakat ja käveltiin kuin vanha pari metrin päässä toisistamme molemmat tahoillemme. Viimeisiksi saatesanoiksi sain kysymyksen "Oliks toi kaukopuhelu" joka oli selkee puolittainen veettuilu aiemmin kesällä tapahtuneeseen asiaan..
Ja tiiättekö oon taas omituisen onnellinen. Ei, mulla ei ole vielä uutta ihmissuhdetta eikä mitään mitä voisi kuvailla edes vakip***ksi koska siitä(kään) tässä ei totisesti ole kysymys. Mutta jotain on, jotain toisinaan ohutta ja toisinaan vahvaa ja ennen kaikkea molemminpuolista! Sellaista 100% hampaankolossa tavaraa. ;D
Ja joo, on siinä hommassa ehkä ihan vähän tota kolmas pyörä hommaakin kai epäilen..
(ABC'llä on vessoissa sininen narkkivalo.. ainakin yöaikaan ja mulla kädessä pubityökaverilta saatu ihana Turkki- pussukkakukkaro.)
Lauantai menikin sitten lepäillessä kotosalla ja illaksi töihin. Duuni-ilta oli tosi kiireinen ja myynti huikee eli tuli jokunen shotti, lonkku, tuoppi ja muu työkaverin kanssa tiskin yli ojenneltua. Hauskaa oli vaikka olikin niin turkasen kiire ilta. Illan päätteeks siis noin kolmen aikaan yöllä ajelin vielä tamper'steelle hakemaan siskoa hippajalasta ja siinä se sitten aamu valkeni kalevan ABC'llä aamupalan ja tapahtumien vaihdossa siskon kera. Kuuden jäljestä aamulla ajelin rinsen ja neiti M'n viekkuun mumpalle maate koska sinne oli siskon kotipaikasta lyhyempi matka.
Sunnuntain nukuin muuten melkein kokonaisuudessaan ja tämä maanantai meni tiuhasti laikkarihommissa. Huomenna edessä tampers'teri reissu ja illaksi taas pubiduuniin.
Tällästä tää elämä nyt tosissaan on kiirusta hiljasten hetkien välissä ja tiättekö yhtään hetkee en antas pois. Niin massiivinen elämän muutos tässä on nyt tullut tehtyä että mä haluan tän tilan olevan jos en kokonaan niin ainakin osittain pysyvä.
P.S. Anni armas rakas ystäväni unohdin vastata sun meiliin.. Harmi ja tuska, mun koko on 37 joten ne Naturalistat olis mulle ihan liian suuret, mut kiitos ihana että muistit!!!
NMK
10 kommenttia:
Mä olen nyt aivan pihalla näistä henkilöistä. Tai siis tästä yhdestä henkilöstä. Onko se just tää samainen, joka on tullut ja mennyt vuosien saatossa..?
Nanna... EI, EI ja todellakin EI!!
Se ei tuu takas mun elämään enää newö ewö.
Tää on se mun samainen "varamies" jonka kainalosta löysin itteni ihan ekaks kun ero tuli.. vaikee ja ihana ja ihanan vaikee... heh, vanha mies noin muka iältään. ;)
Okei : ) Mä ihan ajattelin, että jotain comebackin suuntaista olisi tullut, mutta tulikin toiselta suunnalta ; )
Nanna.. Juu x ei takas enää tuu, tai siis en taho enkä halua.
Juu tää comeback on sellasta outoo laatua kaikkiaan. Mut mä ajattelin sitkeenä testata et mihin tän homman kuviot vie jos minnekkään.. ompahan vipinää ;)
Duracell-pupuko susta on tullut ;-)
Mukava lukea vauhdikkaasta viikonlopustasi ja elämänmyönteisyydellä vielä sävytettynä!!!!
Ulla.. No tosissaan välillä tuntuu melkein siltä joo.
Väliajat meneekin sit aika tehokkaasti nukkuessa ja kotihommissa.
Vaik hommaa on hirveesti niin fiilis on ollu tosi positiivi nen koko ajan. Onneks. :)
Sitä on muuten ihanan energinen, kun on tekemistä, eikä tarvitse vain vatvoa omia juttuja aamusta yöhön oman navan ympäröimänä. Kummasti jaksaa!
Kävin lukemassa. Yritän pysyä mukana :D
HEH! Mini-jalka tätinen oot! Melkoista siel päässä!!! Hitsit, kun tapahtuu.
Nanna.. Juu mä oon tässä kohtaa enemmän kun onnellinen et on paljon puuhaa ja töitä.
Ei jää aikaa vatvoo asioita ja pähkäillä turhia kun tekee vaan.
Ja hyvin jaksaa kun on hyvää seuraa ja mielekästä hommaa. :)
Kati.. Kyllä näissä kuvioissa hyvin mukana pysyy, ei tää meidän elämä ny niin kummosta kuitenkaan oo. :)
Nanna.. Joo kato löytyy mussakin sentään jotain pientä.. kädet ja jalat. Keskosen merkkejä molemmat. ;)
Joo tapahtuu, mut joku logiikka tarvis ton yhden kanssa olla, kun tuntuu et soutaa huopaa yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista.
Se ei anna itselleen lupaa "sortua" minuun kun X kuuluu kuitennii hänen lähiystäviinsä jne..
Lähetä kommentti