Koska tätä omaa äitiyttä on tässä tullut ny syystä jos toisesta mietittyä oikein pohjaroudan kautta oli jokseenkin avartavan piristävää törmätä kyseiseen kirjoitukseen..
Olisi ollut kiva lukea sunkin mielipidettä kirjoituksesta.. Mutta niinkuin tuossa artikkelissa sanotaan " Lapsiperhe-elämään liittyy niin hillitöntä riemua, syvää turhautumista kuin mittaamatonta raivoakin. Totuutta on turha photoshopata. Ei perhe-elämästä ikinä saa rehellistä kuvaa, jos sitä kaikin keinoin kaunistellaan..."
Mulla on yks tutun tuttu jolla on monta lasta. Ja phuuh ja ööhh, kyllä ärsyttää, kun kuulen/näen/luen FB:sta 98% valitusta.. EI mitään, muakin valituttaa usein ja hermot palaa ja ja ja.. mutta jos ne hyvätkin asiat vaikka JOSKUS muistaisi myöskin sanoa ääneen. Se siitä!
Heei, bloggaa lisää jooko? :D MÄ näköjään roikun SILTI täällä. Uskollisuutta vai hulluutta? :D
On niitä pakko. Siis jos ei haluta ihmiskunnan kuolevan sukupuutoon (mikä kyllä toisaalta ei hkä maailman kannalta olisi se huonoin mahdollinen vaihtoehto). Mut siis joo... Noin vakavasti. Ainahan vanhemmuudessa on puolensa.Ne hyvä ja ne huonot. Ne ihanat hetket, kun rakkauden hedelmät tulevat halaamaan ja kertovat tykkäävänsä ja sit taas ne, kun ne samaiset pikkuriiviöt kiljuvat naama tulipunaisena tai vaihtoehtoisesti esittävät umpikuuroa. Mutta sitähän se on.
Ja kuten annikin tuossa totesi, aina joskus tulee mieleen kysäistä joltakulta, joka ei tee muuta kuin volisee kamalasta elämästää, että mitäs läksit... Koska ihan oikeasti niitä onnenhetkiä loppujen lopuksi on vähintään yhtä paljon kuin niitä vähemmän onellisia ja jos niitä ei muista ja välillä oikein muistele, ei taatusti tule jaksamaan. Mä inhoan yli kaiken positiivisen ajattelun voimasta saarnaamista, mutta tässä tapauksessa siitä saattaa olla ihan oikeastikin apua.
Jotta sitähän se on.. Zenin keräämistä ja sitten kun ei mikään zen riitä, taantumista sen rissaavan lapsen asteelle. ;)
3 kommenttia:
Olisi ollut kiva lukea sunkin mielipidettä kirjoituksesta.. Mutta niinkuin tuossa artikkelissa sanotaan " Lapsiperhe-elämään liittyy niin hillitöntä riemua, syvää turhautumista kuin mittaamatonta raivoakin. Totuutta on turha photoshopata. Ei perhe-elämästä ikinä saa rehellistä kuvaa, jos sitä kaikin keinoin kaunistellaan..."
Mulla on yks tutun tuttu jolla on monta lasta. Ja phuuh ja ööhh, kyllä ärsyttää, kun kuulen/näen/luen FB:sta 98% valitusta.. EI mitään, muakin valituttaa usein ja hermot palaa ja ja ja.. mutta jos ne hyvätkin asiat vaikka JOSKUS muistaisi myöskin sanoa ääneen. Se siitä!
Heei, bloggaa lisää jooko? :D MÄ näköjään roikun SILTI täällä. Uskollisuutta vai hulluutta? :D
On niitä pakko. Siis jos ei haluta ihmiskunnan kuolevan sukupuutoon (mikä kyllä toisaalta ei hkä maailman kannalta olisi se huonoin mahdollinen vaihtoehto). Mut siis joo... Noin vakavasti. Ainahan vanhemmuudessa on puolensa.Ne hyvä ja ne huonot. Ne ihanat hetket, kun rakkauden hedelmät tulevat halaamaan ja kertovat tykkäävänsä ja sit taas ne, kun ne samaiset pikkuriiviöt kiljuvat naama tulipunaisena tai vaihtoehtoisesti esittävät umpikuuroa. Mutta sitähän se on.
Ja kuten annikin tuossa totesi, aina joskus tulee mieleen kysäistä joltakulta, joka ei tee muuta kuin volisee kamalasta elämästää, että mitäs läksit... Koska ihan oikeasti niitä onnenhetkiä loppujen lopuksi on vähintään yhtä paljon kuin niitä vähemmän onellisia ja jos niitä ei muista ja välillä oikein muistele, ei taatusti tule jaksamaan. Mä inhoan yli kaiken positiivisen ajattelun voimasta saarnaamista, mutta tässä tapauksessa siitä saattaa olla ihan oikeastikin apua.
Jotta sitähän se on.. Zenin keräämistä ja sitten kun ei mikään zen riitä, taantumista sen rissaavan lapsen asteelle. ;)
Hei hei mitä kuuluu?
Lähetä kommentti