Ja taas on aikaa viime postauksesta mennyt enemmän kuin paljon.. anteeksi siitä.
Elämä on tällä välin heittänyt meidän pienperheytymää kirjaimellisesti onnesta epätoivoon ja takaisin.
Niinko osa teistä ystäväiseni jo tietävätkin, mun henk.koht. viimepäivät ei oo ollu mitenkään helppoja.
Oon kokenut ja nähnyt niiin paljon sellaista mitä en koskaan kuunaan ikuna olis kuvitellu kokevani.
Mm. ne Ammattiliittoasiat ratkaistiin loppuviimen käräjillä ja se päättyi mun kannalta hyvin.
Muuten ollaan tytön kanssa jouduttu hautaamaan monen monta haavetta, pelätty pahinta ja rukoiltu parempaa ja niimpä vaan tässä sitä ollaan taas poks pinnalla kuin korkit kivisen kosken riepottelun jäljiltä rantaa kovasti tavotellen.
Tyttö on kasvanut yhden vuoden aikana henkisesti ainakin metrin ja minä varmaan vastaavasti painunut kasaan saman verran ;) Just nyt järjettömän puolen vuoden henkisen puristuksen jälkeen ei kiristä mikään eikä mistään, paitti ny ehkä hintsasti syrämmestä ( siihen on jo tottunu ) mutta sitäkin ihan vähän vaan, onneksi!!
Mitä meille sitten kuuluu.. no.. hyvää kai? Koska koskaanhan ei voi olla 100 varma mistään.
Viimeksi tänään otin raivosydänkohtaukset tyttären iskätapaamisasioiden takia mutta se nyt ei sinällään uutiskynnystä ylitä sen nyt tietää jokainen samojen asioiden kanssa painiva.. ne toimii ja ei toimi.
Oon painanu töitä, on vietetty rantsuelämää useammallakin rannalla, On syöty itsetehtyjä mehujäitä ja nuudeleita niin, että sokereiden ja hiilareiden kiintiöt on varmasti täytetty piripintaan kaikkien nykysuositusten vastasesti. Että terveisiä vaan sinne perheiden hyvinvointien laitokselle meidän pienperhe voi näillä osioilla erittäin paksusti!!
Minä olen laihtunu ja ehkä kenties tilanne jatkuu ja tytär on vähän kasvanut tai no ihan vähän ei riitä koska kaikki housut oli nyt koulun alussa yli 10cm lyhyitä ja paidat hihoista samaten, kumpparit pienet samoin kaikki kengät niitä helppoja krokotiilikumisia lukuunottamatta. Ja vaikka tiukoilla on menty on niitä pieniä ilojakin ollut. Kuten nyt vaikkapa uudet ihanat vastapäiset naapurit joiden läsnäolosta me kiitetään joka ikinen päivä. Voitte nyt laittaa simmut kii ja kuvitella miten kaksi saman ikäistä miehetöntä elämänkoulimaa nais-ihmistä vastakkaisissa asunnoissa kiroaa, pärrää, poraa ja nauraa stereona sekä monona ja siinä sivussa kolme lasta kipittää vuoropariin ovelta toiselle mehujäitä, unohtuneita avaimia ja leluja kyselemässä. Aiempaan vedoten voin puolueettomasti näin yli vuosi eron jälkeen sanoa, että
HEI ME OLLAAN LÖYDETTY ELÄMÄ!! <3
Se on ehkä vähän risainen eikä niin pintakiiltoinen mutta se on OMA!
Nii ja sitten ne miesasiat.. Ei oo.. joo ei vieläkään.. ja just nyt on hyvä näin.. kuulostaa sika pliisulta ja tekopyhältä hurskastelulta, mutta kaverini sanoin.. Aika s'tanan supermies sen pitäis olla, että teidän mukana pysyis. Jotain pientä vipsatusta on edelleen meneillään mut ei mitään mistä vois tulla mitään vakavampaa, niin erilaista elämää eletään molemmilla tahoilla. Kiinnostusta hirveesti ja paniikkipakoa toinen mokoma molemmilla osapuolilla vuoropariin. Eihän se semmonen oikein mihinkään etene..
Niin joo ja se koulu. Se loppui, mä valmistuin.. senkin osa jo tiesi. Hyvät paperit tuli vaikka sekä multa että opettajilta meinas välillä usko loppua, kun nukuin tunneista suurimman osan johtuen yötöistä ja univajeesta. Onneks olin enemmän kun tykätty harkkapaikoissa ja kaikki näytöt vetelin kiitettävillä läpi!
Hyvä minä ja tapu tapu.. oon ittestäni ihan vähän ylpee koska oikeesti ne kaikki puoliunessa motarilla ajetut pimeät tunnit kun kaffe läikky syliin ja ne hei jäikö sulta housut kotiin (pihalla pelkissä välitrikoissa) aamut koulun pihalla veetutti ja hävetti. Ja heti valmistuttua päätin, että seuraavaks luen ne yli kakskytävuotta haaveissa roikkuneet baarimestaripaperit ettei mun siteen viiskymppisenä tarvi harmitella, että "emminänyenääkunoonjotänikänenki."
Mitäs vielä.. ? Olisko jotain kysyttävää, nyt saa kysyä. Mä vastaan kykyjeni ja tahtoni mukaan jokaiseen kysymykseen. Etukäteen mainittakoon, että en vieläkään tiedä onko kuu juustoa vai guttaperkkaa enkä sitä kuinka voi laulaa jos suu on täynnä ruokaa, mutta sen tiedän että eron jälkeen jää henkiin ja että, se onko keittiön lattialla matto vai mehutahroja sekään ei oo nii vakavaa.
Ja hei koulun ansiosta mä oon oppinu siivoon, mutta vastaavasti mun siivousinnokkuus on kokenu sellasen boheemin uusiutumisen eli jos se "sotku" on nii pientä, että sen yli astuu iisisti nii antaa vielä olla, mut jos se pyrkii nukkumaan mennessä jalkoja myöden sänkyyn, on sille piakkoin tehtävä jotain. :D
Ja hei ai niin vol jotain.. Oon "oppinu" meikkaan ja tukka on edelleen oranssinpunaisen tehoshokkikirkuvärinen tosin paaaljon aiempaa pidempi ja joo-o menee kiharaan ihan niinko ennenmuinoin. Eli ei, luonnonkiharat ei katoo vaikka kulkis 10.v lyhyessä tukassa ;)
Ai niin ja mä olen kuulemma myös kaunis.. asia joka oli päässy pahasti unohtuun viimeisen 12 vuoden aikana, johtukohan se ehkä kenties siitä ettei kukaan sitä muistanu mulle koskaan niinä vuosina sanoa??!!
Anteeks muuten teille raksut jotka nää kuvat ootte jo nähny siellä fassussa.. tässäkin mä päätin oikasta ja latasin ne nyt tähän kuvitteeks vaikka ne vähän kehnolaatusia kännynapsuja onkin.
Mutta seuraavaksi se olis loppuyö a'la omassa seurassa koska lapsi on naapurissa yökylässä ja huomenna se lähteekin aamusella iskälleen ja mä.. no mä hengaan päivän siellä täällä ja meen sit taas yöksi töihin.
Notta näihin kuviin ja fiiliksiin.. Moikka ja heippa ja sii juu suun tai vähän pidemmän ajan päästä.
Armaan tyttären sanoin "pusu ja hali."
NMK
Niin ja P.S. Se meidän vanha sohva ei sit päätynyt kierrätykseen, vaan se muutti meidän naapuriin ja on kotiutunu sinne yllättävän hyvin. Kuulemma viihtyy ja on varsin hyvätapainenkin jopa.
